Kätilöyhdistykset Suomessa

Professori Gustaf Heinricius, Helsingin yliopiston synnytysopin ja lastentautiopin professorilla oli 1800-luvun lopussa tavoitteena kelvollisen ja pätevän kätilökunnan kasvattaminen, minkä edellytyksenä hän piti kätilöiden tiedollisen ja siveellisen tason kohottamisen. Hän halusi myös herättää kätilökunnan itse ajamaan omia etujaan.

Professori Heinricius perusti Kätilölehden, jonka ensimmäisessä numerossa hän osoitti kätilöille vetoomuksen kätilöyhdistysten perustamiseksi. Kehotus ei jäänyt tuloksettomaksi, ensimmäinen kätilöyhdistys perustettiin 22.3.1898 Hämeen lääniin. Samana vuonna perustettiin myös Viipurin läänin, Oulun läänin sekä Turun ja Porin läänin kätilöyhdistykset. Muutaman vuoden kuluessa lähes jokaiseen lääniin (8) oli perustettu kätilöyhdistys. Lääniuudistuksen jälkeen perustettiin useita uusia kätilöyhdistyksiä.

Yhdistyksiä perustettiin melko nopeasti, joskin suurin osa kätilöistä jäi niiden ulkopuolelle. Järjestäytyminen tapahtui pääasiallisesti joidenkin ammatillisesti valveutuneiden ja tarmokkaiden kätilöiden toimesta, ja kesti vielä kauan, ennen kuin koko kätilökunta huomasi yhdistyksen tarjoamat edut. Pienistä jäsenmääristään huolimatta yhdistykset osoittautuivat elinvoimaisiksi. Aluksi kokoonnuttiin ns. yleisiin kokouksiin pohtimaan asioita; ensimmäinen oli Helsingissä vuonna 1900. Sittemmin kokouksia pidettiin neljän vuoden välein.

Suomen Kätilöyhdistysten Keskusliitto – Suomen Kätilöliitto-Finlands Barnmorskeförbund

Kätilöyhdistysten yhteistoiminnan aikaansaamiseksi nähtiin välttämättömäksi perustaa keskushallitus, joka pitää huolta kätilökunnan eduista, järjestäisi yleiset kokoukset, saattaisi täytäntöön niiden päätökset ja kokousten väliajoilla huolehtisi tarpeellisesta kirjeenvaihdosta ja yleensä kätilökunnan asioista. Vuonna 1919 perustettiin Suomen Kätilöyhdistysten keskusliitto, myöhemmin Suomen Kätilöliitto – Finlands Barnmorskeförbund r.y.

Suomessa toimii 16 paikallista kätilöyhdistystä. Kuulumalla Kätilöliittoon kuulut myös automaattisesti oman alueesi kätilöyhdistykseen. Jos asuinpaikkasi muuttuu, voit siirtää kätilöyhdistyksen jäsenyytesi toiseen kätilöyhdistykseen ilmoittamalla siitä Kätilöliiton toimistoon.

Yhdistysten yhteyshenkilönä Liiton hallituksessa toimii Maarit Salminen ja Jaana Siekkinen. Heihin voit ottaa yhteyttä kaikissa asioissa tai, jos haluat hallituksen tietoon tai käsittelyyn saattaa, jotakin asioita. Sähköpostia voit laittaa [email protected].

Kätilöyhdistykset

Etelä-Savon ky

Etelä-Savon kätilöyhdistys, Mikkeli

etelasavonkatilot (at) gmail.com

Puheenjohtaja
Emmi Kuitunen

kaakon kätilöt logo

Kaakkois-Suomen kätilöyhdistys, Lappeenranta

kaakonkatilot (at) gmail.com
www.kaakonkatilot.fi

Puheenjohtaja
Sanni Saarikivi

Kainuun KY

Kainuun kätilöyhdistys, Kajaani

kainuun.katiloyhdistys (at) gmail.com

Puheenjohtaja 
Salla-Sisko Ala-Hiiro

logo_kanta-ja_paijathame

Kanta- ja Päijät-Hämeen kätilöyhdistys, Hämeenlinna

hameenkatilot (at) gmail.com

Puheenjohtaja 
Kaisa Nieminen

Karjalan kätilöyhdistys pieni

Karjalan kätilöyhdistys, Joensuu

karjalan.katiloyhdistys (at) gmail.com

Puheenjohtaja 
Katja Kaukoranta

Keski-Suomen Kätilöyhdistys

Keski-Suomen kätilöyhdistys, Jyväskylä

kskatilot (at) gmail.com
www.keskisuomenkatiloyhdistys.fi

Puheenjohtaja 
Emilia Särkinen

Lapin läänin ky

Lapin kätilöyhdistys, Rovaniemi

lapinkatiloyhdistys (at) gmail.com

Puheenjohtaja 
Jasmin Lindström

katiloyhdistykset_pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan Kätilöt ry, Oulu

oulunkatilo (at) gmail.com
www.katilo.fi

Puheenjohtaja 
Minna Perälä

Pirkka-Hämeen KY

Pirkka-Hämeen kätilöyhdistys, Tampere

pirkankatilot (at) gmail.com

Puheenjohtaja 
Maija Linna

katiloyhdistykset_pohjois-savo

Pohjois-Savon kätilöyhdistys, Kuopio

pskatiloyhdistys (at) hotmail.com

Puheenjohtaja 
Marjukka Poutiainen

katiloyhdistykset_satakunta

Satakunnan kätilöyhdistys, Pori

satakuntakatiloa (at) gmail.com

www.satakuntakatiloa.fi

Puheenjohtaja 
Anne Vastamäki

katiloyhdistykset_svensk-finlands

Svenskfinlands barnmorskeförening

svenskfinlandsbarnmorskor (at) gmail.com

Puheenjohtaja 
Terese Österberg

Uudenmaan kätilöiden logo

Uudenmaan läänin kätilöyhdistys, Helsinki

uudenmaankatilot (at) gmail.com
www.uudenmaankatilot.fi

Puheenjohtaja 
Anita Holappa

Vaasan läänin KY

Vaasan läänin kätilöyhdistys, Seinäjoki

vaasanlaanin.katilot (at) gmail.com 

Puheenjohtaja 
Henna Mäkelä

VSKY_sydänVSKY

Varsinais-Suomen kätilöyhdistys, Turku

varsinaissuomenkatilot (at) hotmail.com
www.varsinaissuomenkatilot.fi

Puheenjohtaja 
Kaisa Lönnblad

Ålands barnmorskeförening

Ålands barnmorskeförening, Marienhamn

Puheenjohtaja 
Torun Mattsson
torun (at) aland.net

Suomen Kätilöliitto ry
Tietoja Evästeitä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Tietosuojaseloste

Tutustu Tietosuojaselosteeseen