Tehy ry:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta (opintosetelikokeilu)

Yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset avoimen
korkeakoulutuksen opintosetelikokeilusta. Opintoseteliin olisivat oikeutettuja ajanjaksolla
1.12.2025‒30.6.2028 ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa Suomessa alle 29-vuotiaana
suorittaneet, jotka ovat osallistuneet korkeakoulujen yhteishakuun, mutta eivät ole saaneet tai
ottaneet vastaan korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa.

Opintoseteliä voisi käyttää enintään 30 opintopisteen laajuisiin avoimena yliopisto-opetuksena tai
avoimena ammattikorkeakouluopetuksena järjestettäviin opintoihin kahden vuoden kuluessa siitä,
kun henkilölle on syntynyt oikeus opintoseteliin. Opintoseteli oikeuttaisi myös ohjaukseen, joka
tukee opintoihin hakeutumista ja niiden suorittamista sekä tutkintoon johtavaan koulutukseen
hakeutumista.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2026 ja ne olisivat voimassa 31.7.2030 asti.

Suomen Kätilöliitto ry
Tietoja Evästeitä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Tietosuojaseloste

Tutustu Tietosuojaselosteeseen