Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmän kannanotto sosiaalihuoltolain uudistamisesta

Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmä pitää tärkeänä sosiaalihuoltolain
uudistuksen tavoitteita vahvistaa ennaltaehkäiseviä palveluja, varhaista tukea sekä lasten ja perheiden
oikea-aikaista avunsaantia. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin, että uudistusta
toteutetaan lapsen oikeudet, perheiden tarpeet ja palvelujen vaikuttavuus edellä – ei ensisijaisesti
säästötavoitteiden näkökulmasta.

Ryhmä on huolissaan siitä, että esitetyt muutokset voivat heikentää erityisesti odottavien perheiden,
vauvaikäisten lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien lapsiperheiden palveluja sekä lisätä
alueellista eriarvoisuutta. Palvelujen kaventaminen tai moniammatillisuuden heikentäminen voi johtaa
siihen, että tuen tarpeet tunnistetaan liian myöhään ja ongelmat ehtivät kasautua.

Linkki STT tiedotteeseen

Suomen Kätilöliitto ry
Tietoja Evästeitä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Tietosuojaseloste

Tutustu Tietosuojaselosteeseen