Kesäkuussa 2023 näki päivänvalon pitkään ja hartaudella odotettu Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) Kätilö kentällä -toimintamalli. Olimme Turussa jo pitkään seuranneet, miten eri puolella Suomea otettiin tätä hienoa toimintamallia käyttöön ja haaveilleet, että joskus mekin saamme tämän polkaistua käyntiin!
Aiemmin ajatus toimintamalli Varhan alueella kaatui kenttäjohtajan sekä synnytysosaston väliseen etäisyyteen, joka koettiin liian suureksi ja näin aiheuttavan liikaa viivettä tehtävälle lähtöön. Synnytysosasto muutti uuteen Majakkasairaalaan helmikuussa 2022. Majakkasairaala ja kenttäjohtajan lähtöasema T-sairaalassa sijaitsivat nyt kivenheiton päässä toisistaan, joten esteet oli voitettu.
Koska toimintamalli oli jo valmiiksi hyvin mietitty ja koeponnistettu monella eri hyvinvointialueella, oli turha lähteä keksimään toimintaan mitään uutta. Saimme muutamalla tehokkaalla kokouksella Varhan ensihoitopalveluiden edustajan kanssa kokoon hyvän suunnitelman, miten lähdemme viemään toimintamallia eteenpäin meillä Varhassa. Mietimme myös, onko meidän alueellamme jotain erityisiä asioita, mitä toiminnassa tulisi ottaa huomioon. Jo suunnitteluvaiheessa tuli hyvä fiilis siitä, että kaikki osapuolet haluavat lähteä kehittämään toimintaa ja että tässä onnistutaan!
Synnytysosaston kätilöistä lähti heti riittävä määrä toiminnasta innostuneita kätilöitä mukaan. Kentälle lähteminen on kätilöille täysin vapaaehtoista ja tehtävälle lähetetään kätilö, mikäli se on mahdollista ja turvallista synnytysosaston tilanne huomioiden. Hankimme sairaalan ulkopuolisia tehtäviä varten työvaatteet sekä turvakenkiä ja varustelimme vanhan ”kopterilaukun” uudelleen.
Suurin osa tehtäväpyynnöistä tulee puhelimitse kenttäjohtajalta synnytysosaston vastuukätilön puhelimeen. Lisäksi kaikki hätäkeskuksen luokittelemat A-kiireellisyysluokan 791 eli synnytystehtävät, tulevat suoraan vastuukätilön puhelimeen. Näin pystymme etupainotteisesti valmistautumaan mahdolliseen tehtävään ja vähentämään viivettä tehtävälle lähtöön.
Reilun kahden vuoden aikana kätilö on hypännyt Majakkasairaalan edestä ensihoidon matkaan 40 kertaa. Osassa tehtävistä kätilö on saanut kunnian olla mukana lapsen syntymässä. Suurin osa tehtävistä on kuitenkin ollut niitä, joihin tällä toimintamallilla tähdättiin; saatamme synnyttäjän perille, luomme turvallisen ilmapiirin, vahvistamme synnyttäjän luottamusta itseensä, annamme kätilön ammattitaitomme tilanteessa ja tilannearvion tekemisessä ja toimimme yhteistyössä ensihoidon kanssa perheen edun mukaisesti. Kätilön läsnäololla voimme lisätä turvallisuudentunnetta ja taata synnytysrauhaa niille synnyttäjille, jotka tahtomattaan synnyttävät tai ovat riskissä synnyttää sairaalan ulkopuolella.
Kentällä toimiessamme olemme kätilöinä saaneet perheiltä aina pelkästään positiivista palautetta. Vaikka perheet luottavat ensihoitajien ammattitaitoon, kätilön läsnäolon koetaan tuovan turvaa ja normalisoivan tilannetta. Eräällä tehtävällä pahoittelimme synnyttäjälle ensihoitajan kanssa tilan ahtautta ambulanssissa. Supistusten välissä synnyttäjä sai huokaistua, että millään muulla ei ole väliä, kunhan kätilö ei poistu autosta.
Kätilö kentällä -toimintamallin aikana olemme säännöllisin väliajoin käyneet palautekeskustelua ensihoidon kanssa. Olemme harvinaisen yksimielisiä siitä, että tämä oli ehdottomasti tarpeellinen, todella hyvin toimiva sekä yhteistyötä kehittävä uudistus. Kätilöiden keskuudessa alun pieni jännitys tuntuu hälvenneen monien positiivisten kokemusten kautta ja usea kollega on ilmaissut haluavansa mukaan kenttätiimiin. Kentällä toimiminen on antanut itsellenikin tähän ihanaan työhön vielä lisäextraa! Itse koen saaneeni valtavan määrän ymmärrystä ensihoitajien työtä kohtaan. Kentällä toimiessamme olemme samaa tiimiä, ohjaamme toisiamme, kunnioittaen samalla toistemme erikoisosaamista.
Kätilöt ovat olleet kenttätehtävillä mukana vasta vähän yli kahden vuoden ajan. On hienoa huomata, että ensihoidon puolelta ollaan kiinnostuneita tutkimaan ja kehittämään toimintaa. Tänä vuonna valmistui Turun AMK:sta opinnäytetyö, jossa tutkittiin ensihoidon ja kätilötyön yhteistyötä. Opinnäytetyön tulosten perusteella voimme hioa Turun mallia ja yhteistyötä vieläkin toimivammaksi.