Kätilön työtä arvostetaan kaikkialla ja se koetaan sydämen tehtäväksi, mutta työn käytännöt, vastuut ja toimintaympäristöt vaihtelevat suuresti kulttuurien ja terveydenhuoltojärjestelmien mukaan. Oma urani on vienyt minut hyvin erilaisiin työyhteisöihin ja toimintamalleihin Englannissa, Saudi-Arabiassa ja Australiassa, niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Nämä kolme kokemusta ovat muokanneet ymmärrystäni kätilötyöstä ja ammatillisuudesta enemmän kuin mikään muu.
Lähdin Suomesta 1990-luvun lopulla, jolloin terveydenhuollon ammattilaisten rekrytointi ulkomaille oli vilkasta. Vastavalmistuneena kätilönä suuntasin Lontooseen, jossa opin nopeasti, että suomalainen koulutus antoi vahvat valmiudet, mutta kulttuuri, kieli ja hierarkia olivat toista maata. Englannissa kätilöillä oli paljon vastuuta, mutta työssä näkyi myös byrokratia, pitkät 12 tunnin vuorot ja henkilöstövaje. Silti tunsin kuuluvani tiimiin ja potilaiden luottamus oli vahvaa.
Työskentelin sekä NHS:n vanhassa ja kuluneessa sairaalassa että Lontoon ydinkeskustassa sijaitsevassa ylellisessä yksityissairaalassa, jossa potilaina oli julkisuuden henkilöitä ja kaikki hoidon osa-alueet aina lääkkeistä lähtien kirjattiin ja laskutettiin erikseen. Kokemus vaihteli torakoista käytävillä luksuspalveluun, mutta kätilötyön ydin: synnyttäjän tukeminen ja synnyttäneen äidin ohjaus, oli sama.
Englannissa työskennelleet kollegat kertoivat Saudi-Arabiasta, mikä herätti uteliaisuuteni. Pitkän hakuprosessin jälkeen päädyin täysin erilaiseen kulttuuriin, jossa kuumuus, tiukka hierarkia ja kulttuuriset rajoitteet määrittivät arkea. Kielitaito oli rajallista, joten kehonkielen ja ilmeiden tulkitsemisesta tuli keskeinen osa hoitoa. Synnytyksiä hoidettiin kaikkialla: saleissa, auloissa ja jopa autoissa, potilasmäärien ollessa valtavia. Vastapainona synnyttäneiden VIP-osasto toi aivan toisenlaisen maailman, jossa prinsessoja palveltiin viikkojen ajan. Työ tehtiin filippiiniläisten hoitajien ja hovien palvelijoiden kanssa, ja jaoimme usein vuorojen alussa heille palatsista tuodun aterian.
Viimeinen ulkomaankohteeni oli Australia vuosina 2002–2004. Siirtyminen sinne oli aiempien kokemusten jälkeen helppoa: kieli, käytännöt ja muuton järjestäminen olivat jo tuttuja. Australialainen työkulttuuri oli rento ja kätilön työ oli itsenäistä. Sekä julkisella että yksityisellä puolella toimin erilaisissa ympäristöissä, ja synnyttäjät suhtautuivat avoimesti ja arvostavasti kätilötyöhön. Sydney ja koko Australia avautuivat minulle niin työn kuin matkailun kautta.
Englannissa, Saudi-Arabiassa ja Australiassa kätilöt hoitivat pääasiassa vain synnytyspotilaita, mikä teki työn sisällöstä selkeän, mutta vaihtelua syntyi säännöllisen työkierron kautta. Osastoja, synnytyssalia ja poliklinikoita vaihdettiin, ja erilaiset palvelumallit, kuten raskauden alusta loppuun samaa tiimiä seuraavat kätilöt, tarjosivat laajaa ammatillista osaamista. Kotisynnytykset olivat esimerkiksi Lontoossa täysin normaali osa julkista palvelua.
Työajat erosivat selvästi Suomen käytännöistä. Pitkät yli 12 tunnin vuorot, jopa seitsemän peräkkäistä yövuoroa, olivat tavallisia, mutta vastapainona kertyi pitkiä vapaita. Perheellisille järjestettiin joustavia työaikoja, ja tiimikätilöillä päivystys kuului työhön. Itse pidin pitkistä vuoroista ja niiden tuomasta vapaudesta matkustaa ja kokea uutta.
Vaikka ulkomaankokemuksistani on aikaa, ne vaikuttavat vahvasti edelleen työhöni kätilönä ja esihenkilönä. Ne opettivat minulle, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita – käytännöt voivat vaihdella, mutta laadukas hoito voi toteutua monin tavoin.
Työskentely kansainvälisissä tiimeissä avarsi maailmankuvaani ja antoi valmiuksia ymmärtää erilaisista taustoista tulevia potilaita. Samalla opin, että ulkomailla työskentely vaatii joustavuutta, sosiaalisia taitoja, oman epämukavuusalueen sietämistä ja kärsivällisyyttä. Yksinäisyys ja epävarmuus ovat osa alkuvaihetta, mutta uteliaisuus, kysyminen ja oman verkoston rakentaminen auttavat sopeutumaan.
Kannustan lämpimästi jokaista, joka haaveilee työskentelystä ulkomailla. Se laajentaa näkemystä, vahvistaa ammattitaitoa ja voi avata ovia niin urallisesti kuin henkilökohtaisesti. Minulle nämä vuodet olivat ennen kaikkea matka rohkeuteen, avoimuuteen ja ammatilliseen kasvuun. Niiden avulla olen oppinut, että sydämellä tehty kätilötyö ymmärretään kaikkialla – kielestä, kulttuurista ja rajoista riippumatta.