Kätilöliitto valitsee vuosittain edustajat niiden järjestöjen elimiin, joissa Kätilöliitto on jäsenenä. Liitolla on edustajat Tunne rintasi ry:n hallituksessa, Naisjärjestöjen Keskusliiton ja Väestöliiton sääntömääräisissä kokouksissa. Tässä blogissa Ninni Vanhanen, Tuula Mattila ja Mariette Pontán kertovat kokemuksistaan Kätilöliiton edustajana toimimisesta.
Tunne rintasi ry
Kun syksyllä 2022 Suomen Kätilöliitto ilmoitti tarvitsevansa uuden edustajan Tunne rintasi ry:hyn, tunsin kovaa paloa! Olin tuossa vaiheessa työskennellyt rintarauhaskirurgialla ja tehnyt kätilön töitä: naisten kohtaaminen oli minun sydämeni asiani.
Tunne rintasi ry:n toiminnan tarkoituksena on rintasyövän varhaistoteamisen edistäminen, sekä oman terveyden lukutaidon vahvistaminen. Olen saanut tuoda osaamistani näkyväksi osallistumalla hallituksen kokouksiin, joita järjestään vuodessa noin kahdeksan; kuusi pienempää iltakokousta ja kaksi kehittämispäivää. Kokouksiin on pystynyt osallistumaan etänä, joten maantieteelliset rajat eivät ole esteenä. Kätilönä olen saanut tuoda esiin tuntemustani naisen terveydestä, raskauden- ja synnytyksen vaikutuksesta naisen elämään. Olen pääsyt ottamaan kantaa ja antamaan ääneni lausuntoihin erilaisista tärkeistä asioista. Vuonna 2024 Tunne rintasi ry:n ilmettä uudistettiin ja pääsinpä minäkin vaikuttamaan neulottujen tissien uudistuneeseen ilmeeseen.
Keväällä 2025 yhdistys päätti koota naisen terveyteen liittyvän koulutuspaketin. Kävimme yhdessä terveydenhoitajana ja sairaanhoitajana toimivien hallituksen jäsenien kanssa materiaaleja ja pyrimme kokoamaan pakettia, joka käsitteli kokonaisvaltaista terveyttä.
Tunne rintasi ry:ssä vallitsee lämmin ja hyvä henki. Olen ihaillut yhdistyksen työntekijöiden sitoutumista. Olen päässyt kokemaan yhdistystoiminnan parhainta antia, mutta myös jyrkimpiä kulmia. On ollut silmiä avaavaa nähdä, mitä työskentely yhdistyksessä vaatii ja mitä se antaa.

Väestöliitto
Olen saanut edustaa Suomen Kätilöliittoa Väestöliiton vuosikokouksissa, joita järjestetään keväisin ja syksyisin paikan päällä Helsingissä. Väestöliitto tekee töitä perheystävällisyyden, seksuaali- ja ihmisoikeuksien toteutumisen edistämiseksi, eli teemoissa, joissa kätilöiden näkökulma on tärkeä ja arvokas. Kätilöliiton edustaminen Väestöliitossa tuo liitolle näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, minkä lisäksi pysymme perillä yhteiskunnallisista kehityssuunnista, jotka voivat vaikuttaa myös meidän kenttäämme.
Läsnäolokokoukset ovat tuoneet mukavaa vaihtelua arkeen, ja mahdollisuus kohdata kasvokkain eri järjestöjen edustajien kanssa on ollut antoisaa. Edustustehtävä on lisännyt ymmärrystäni järjestökentän toiminnasta ja vahvistanut tunnetta siitä, että kätilöiden asiantuntemusta arvostetaan. Edustajana toimiminen ei vaadi erityistaitoja, tärkeintä on kiinnostus ja into tuoda esiin kätilöiden näkökulmaa.
Liiton toimintaan voi osallistua monella tapaa, ja yksi hyvä vaihtoehto on edustustehtävä.

Naisjärjestöjen Keskusliitto
Olen toiminut vuodesta 2023 Kätilöliiton toisena edustajana Naisjärjestöjen Keskusliitossa, NJKL. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 73 jäsenjärjestöä, ja hallituksessa on puheenjohtaja ja 12 jäsentä. NJKL on vuosikokous on aina marraskuun loppupuolella, ja siihen voi osallistua paikan päällä tai etänä. Viime vuonna valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Silvia Modig. Marjo Lyyra edustaa Kätilöliittoa NJKL:n hallituksessa, kaudella 2024-2026.
Jäsenjärjestön edustajana olen päässyt mukaan vaikuttamaan niin NJKL:n strategiaan ja webinaareihin, ja tarjolla olisi lukuisia muita tilaisuuksia ja toki itse vuosikokoukseen. Ennen vuosikokousta on yleensä ollut aloitusseminaari ja se on ollut mukava lisä itse vuosikokoukselle. 2024 se käsitteli sukupuolittunutta köyhyyttä, toimeentuloa ja yhdenvertaisuutta. Seminaarissa presidentin puoliso, Suzanne Innes-Stubb, piti koskettavan puheenvuoron. Monet edustajat jonottivat yhteiskuvaan, joten menin jonon päähän.

Presidentin puoliso ja Mariette Pontán