”Mulle se oli tavallaan yhen tietyn pienen aikakauden päätös ja tavallaan siihen liitty myös taas hirveä suru ja murhe siitä, että mitkä on naisten oikeudet tai mitkä on äitien oikeudet, mitkä on lasten oikeudet, mitkä on perheiden oikeudet tässä maassa.”
Vuonna 2015 voimaan astuneen lain mukaisesti Suomessa on pyritty lakkauttamaan synnytysyksiköt, joissa hoidetaan vuosittain alle 1000 synnytystä. Vuoden 1975 huipusta, jolloin synnytysyksiköitä oli 62, ollaan puolen vuosisadan jälkeen tilanteessa, jossa niitä on toiminnassa enää 21, osan yksiköistä toimiessa poikkeusluvalla. Pienten yksiköiden lakkauttamista ja synnytysten keskittämistä suuriin yksiköihin on perusteltu potilasturvallisuudella, vaikka tutkimustieto ei Suomen kaltaisen terveydenhuoltojärjestelmän osalta puhukaan pienempien yksiköiden lakkauttamisen puolesta, sillä riskiraskauksien ja keskosten hoito on maassamme keskitetty yliopistosairaaloihin. Sen sijaan yli tunnin matka synnytyssairaalaan lisää merkitsevästi synnytyksen jälkeisen runsaan verenvuodon riskiä, minkä lisäksi on viitteitä synnytysyksiköiden lakkautuksista johtuvien suunnittelemattomien sairaalan ulkopuolisten synnytysten lisääntymisestä. Tämän taas tiedetään olevan yhteydessä merkitsevästi korkeampaan vastasyntyneisyyskuolleisuuteen. Vuonna 2024 suunnittelemattomia sairaalan ulkopuolisia synnytyksiä olikin hieman enemmän kuin suunniteltuja kotisynnytyksiä (181 vs. 153).
Suomen lähes kaikki synnytykset tapahtuvat niitä hoitavissa sairaaloissa (99,1 % v. 2024) kätilöiden toimiessa päävastuullisena ammattilaisena suurimmassa osassa synnytyksiä (n. 69 % v. 2024, kun poissuljetaan toimenpide- ja perätilasynnytykset). Osallisena kätilö on yleensä jokaisessa sairaalasynnytyksessä, vaikka lääkäri olisikin hoitovastuussa. Kuitenkaan vertaisarvioituja tutkimuksia synnytysyksiköiden lakkauttamisesta kätilöiden näkökulmasta ei juurikaan löydy siitäkään huolimatta, että kätilöt muodostavat synnytysyksiköiden suurimman ammattilaisryhmän.
Synnytysyksiköitä on lakkautettu niin ruuhka-Suomessa kuin pitkien etäisyyksienkin alueilla, minkä johdosta myös kätilöiden synnyttäjiin ja perheisiin liittyvät huolet ovat erilaisia: missä sairaalassa on tilaa synnyttäjälle vai onko missään? Onko synnyttäjä lupa ohjata oman alueen ulkopuolelle? Ehtiikö sairaalaan ylipäänsä ajoissa vai matkaako synnyttäjä satoja kilometrejä suuntaansa turhan varhaisessa vaiheessa puolison tai isovanhempien jäädessä hoitamaan vanhempia lapsia kotiin? Maantieteellisistä erilaisuuksista riippumatta kätilöt uskovat synnytysyksiköiden lakkautusten lisäävän synnyttäjien turvattomuuden ja epävarmuuden kokemuksia ja siten synnytyspelkoa.
Kätilöidentiteetti koetaan hyvin voimakkaana sen näkyessä synnytysyksiköiden lakkautusten osalta niin huolena naisten, lasten ja perheiden oikeuksista kuin myös työn ja työyhteisön merkityksellisyydessä, mikä heijastuu voimakkaina tunnereaktioina oman työyksikön ovien sulkeutuessa. Lakkautukset aiheuttavat huolta myös alan vetovoimaisuudesta sekä kyvystä pitää pitkän ja korvaamattoman ammattitaidon omaavat ammattilaiset alalla. Murhetta yli 200-vuotiaan suomalaisen kätilökoulutuksen tulevaisuudesta sekä arvostamattomuuden kokemusta ruokkii istuvan hallituksen tavoite kätilökoulutuksen muuttamisesta tutkintoon johtamattomaksi, nykyistä pitkäkestoisemmaksi koulutuspoluksi.
Samanaikaisesti, kun syntyvyys Suomessa näyttää 2010-luvun alussa alkaneen laskun jälkeen (koronavuodet poislukien) kääntyneen jälleen noususuuntaiseksi, synnytyspalveluiden alueellinen saatavuus herättää uusia kysymyksiä. Missä synnyttäjät voivat nyt ja tulevaisuudessa synnyttää lapsensa turvallisesti ammattitaitoisissa käsissä?
Synnytysyksiköiden sulkeminen vaikuttaa merkittävästi kätilöihin, naisiin ja perheisiin sekä koettuun turvallisuuteen. Kätilöiden näkemyksiä olisikin tärkeää huomioida äitiyshuollon uudistuksia suunniteltaessa, jotta synnytyspalveluiden saatavuutta, turvallisuutta ja laatua voidaan kehittää vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.