Yhdistyspäivä 2026

Kätilöliiton vuoden 2026 yhdistyspäivää vietettiin Helsingissä lauantaina 25.4. Paikalla oli edustajia kymmenestä eri kätilöyhdistyksestä sekä Kätilöliiton hallitusta.  

Puheenjohtajan tervetulotoivotusten jälkeen Tehyn koulutuspoliittinen asiantuntija Kirsi Coco kertoi yhdistyspäivän väelle Tehyn tuoreen Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ohjaus -kyselyn tuloksista. Kyselystä käy ilmi, että vaikka harjoittelupaikkojen saaminen on vaikeata, ovat kätilöopiskelijoiden kokemuksen harjoitteluissa saadusta ohjauksesta suurimmilta osin positiivisia. Harjoittelupaikkojen saamisen vaikeudesta kertoo esimerkiksi se, että kätilöopiskelijoista yli puolet oli joutunut jossain vaiheessa opintojaan asumaan väliaikaisesti toisella paikkakunnalla harjoittelun takia. Kaikista kyselyyn vastanneista opiskelijoista näin sanoi kolmannes. 

Päivä jatkui harjoitteluteemalla, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun harjoitteluvastaava ja hoitotyön lehtori Katja Åker esitteli Hotus näyttövinkin tuloksia opiskelijoiden kokemasta kiusaamisesta kliinisen työharjoittelun aikana. Hoitotyön opiskelijoista 35 prosenttia on kohdannut epäasiallista kohtelua työharjoittelunsa aikana. Vaikka kiusaamisesta, psykologisesta turvallisuudesta ja opiskelijoiden oikeuksista puhutaan nykyään enemmän, saattaa moni opiskelija silti olla tuomatta kokemuksiaan esille. Syinä tähän voi olla koston tai leimautumisen pelko, tai kokemus siitä, ettei kiusaamiseen tai epäasialliseen kohteluun ole aiemminkaan puututtu. 

Cocon ja Åkerin esitykset toimivat hyvinä alustuksina, kun seuraavaksi Kätilöliiton yhdistysvastaava Riikka veti interaktiivisen keskustelun opiskelijatyön käytänteistä eri puolilla maata. Työssään opiskelijoita ohjaavien kätilöiden kokemukset olivat suurilta osin yhteneviä Tehyn kyselyn tulosten kanssa. Vaikka opiskelijoiden ohjaaminen koettiin tärkeäksi, opettavaiseksi ja antoisaksi, ei työnantajalta saatu tuki ollut aina riittävää. 

Kahvitauon jälkeen kävimme Kätilöliiton opiskelija- ja yhdistysvastaava Jaanan johdolla läpi kätilöyhdistysten esittelyt. Yhdistykset olivat saaneet ennakkotehtäväksi nauhoittaa lyhyen esittelyvideon omasta yhdistyksestään. Videoissa oli kätilöhuumoria, yhdessä tekemistä ja paljon hyviä syitä kuulua Kätilöliittoon. Tämän jälkeen Kätilöliiton opiskelijavastaava Annin ja yhdistysvastaava Jennin vetämässä ryhmätyöskentelyssä pohdittiin paikallisyhdistysten vahvuuksia, haasteita ja kehittämisehdotuksia. Yhteisenä haasteena nähtiin osallistujien määrän väheneminen ja erityisesti opiskelijoiden saaminen mukaan yhdistystoimintaan. Yhdistysten vahvuuksia olivat esimerkiksi yhteisöllisyys, tiimihenki ja idearikkaus. 

Toivottavasti jokainen osallistuja sai paikallisyhdistykseensä viemiseksi jonkin uuden idean jäsenhankinnasta, varainkeruusta tai opiskelijatoiminnasta. Me päivän järjestäjät saimme yhdistyksiltä erinomaisia ideoita tulevien vuosien yhdistyspäiviin ja yhteistyöhön liiton ja paikallisyhdistysten välillä. Kiitos kaikille osallistujille opiskelija- ja yhdistysvastaavien sekä koko Kätilöliiton hallituksen puolesta! 

Anni Kumpulainen 

Hallituksen varajäsen 

Opiskelijavastaava

Linkkejä julkaisuihin: 

Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus: Hotus Näyttövinkki® 9/2025
Millaisia kokemuksia hoitotyön opiskelijoilla on kiusaamisesta kliinisessä harjoittelussa
ja miten sitä voidaan ehkäistä?
https://hotus.fi/wp-content/uploads/2025/10/nayttovinkki-9-2025.pdf 

Tehy: Julkaisut: 2026 B1 Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ohjaus.
Tehyläisten opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien näkemyksiä
https://www.tehy.fi/system/files/mfiles/julkaisu/2026/2026_b1_tyopaikalla_tapahtuva_oppiminen
_ja_ohjaus._tehylaisten_opiskelijoiden_ja_tyopaikkaohjaajien_id_22316.pdf
 

Jaa tämä postaus

Picture of Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogikirjoitusten aihepiirit

Blogiarkisto

Suomen Kätilöliitto ry
Tietoja Evästeitä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Tietosuojaseloste

Tutustu Tietosuojaselosteeseen