Pride-kuukauden lopuksi

Kesäkuussa olemme viettäneet kansainvälistä Pride-kuukautta, jolla juhlistetaan sateenkaarevaa moninaisuutta. Tähän aikaan vuodesta kunnat, yritykset, ammattiliitot ja monet muut tahot kertovat, kuinka ne haluavat edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Monen kätilön ja muun terveydenhuollon ammattilaisen työnantajat, kunnat ja hyvinvointialueet, usein korostavat arvoissaan ihmisläheisyyttä ja yhdenvertaisuutta, mutta pelkät sanat ilman konkretiaa eivät lämmitä. Esimerkiksi hyvinvointialue voi samalla olla sateenkaaritapahtumien yhteistyökumppani, ja samalla puhua tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassaan vain miehistä ja naisista. Vaikka työpaikan intranettiin kerran vuodessa postataan linkkejä sateenkaarisanastoon ja sairaalan lipputankoon laitetaan kuukaudeksi sateenkaarilippu, lähtee yhdenvertaisuustyö terveydenhuollossa jokaisen työntekijän päivittäisestä toiminnasta vuoden jokaisena päivänä.

Vaikka henkilökunnan pätevyydestä ja koulutuksesta huolehtiminen on työnantajan vastuulla, kuuluu ammattitaidon kehittäminen ja oman toiminnan reflektointi myös työntekijälle itselleen. Jokaisen on ajoittain hyvä pysähtyä tarkastelemaan sitä, miten itse tai muu työyhteisö puhuu asiakkaista paitsi potilastilanteessa, myös kanslian seinien sisällä. Teenkö oletuksia ihmisen nimen tai ulkonäön perusteella? Teenkö oletuksia asiakkaan sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta vain perhetilanteen perusteella? Teenkö oletuksia asiakkaan puolison tai esimerkiksi lapsen vanhempien sukupuolesta? Oletanko, että nämä kaksi ihmistä vastaanotollani ovat monogaminen heteropari?

Kätilö on seksuaali- ja lisääntymisterveyden ammattilaisena tekemisissä ihmisen henkilökohtaisimpien asioiden äärellä, joten potilaiden yksilöllisyyden huomioonottaminen tulee olla jokapäiväistä. Neuvolassa tai synnytyssairaalassa monella voi olla, ehkä vain tiedostamatta, oletuksena, että lapsella on kaksi vanhempaa, jotka ovat äiti ja isä. Vaikka lainsäädäntö ei tunne esimerkiksi useamman kuin kahden vanhemman perheitä, jokainen perhe ansaitsee silti tulla kohdatuksi kokonaisena ja itsensä näköisenä. Jos asiakkaan perhe- tai parisuhdetilanne ei ole entuudestaan tuttu, asiasta voi aina kysyä.

Hyvänä perusohjeena voi pitää sitä, että käyttää asiakkaasta ja hänen perheestään niitä termejä, joita he itse käyttävät. Tämä pätee paitsi asiakastilanteeseen, myös raportointiin. Toisinaan potilaskirjauksissa voi nähdä käytettävän termejä, jotka eivät lainkaan vastaa asiakkaan omaa kokemusta, tai voivat pahimmillaan olla asiakasta kohtaan jopa loukkaavia. Myös kanslia- tai kahvihuonepuheessa voi tulla tilanteita, joissa huomaa joko itsensä tai kollegan käyttävän loukkaavaa kieltä. Jokaisella on mahdollisuus puuttua tähän. Työyhteisössä olemme kaikki ihmisiä, joille sattuu virheitä, mutta niihin saa puuttua. Ammatilliseen kasvuun kuuluu palautteen kuuntelu, itsereflektointi, ja niiden perusteella oman toiminnan kehittäminen. Myös palautteen antajalla on vastuu siitä, että kollegan käytökseen tai kielenkäyttöön puuttuminen tehdään asiallisesti ketään loukkaamatta.

Yhdenvertaisuuden edistäminen on jokaisen kätilön, jokaisen terveydenhuoltoalan ammattilaisen jokaisen ihmisen tehtävänä jokaisena päivä.

Anni Kumpulainen

Kätilö, Kätilöliiton hallituksen varajäsen

 

Wilhelmiina Hölttä

Sairaanhoitaja, TtM

Seta, materiaalia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille: https://seta.fi/sateenkaaritieto/ammattilaisille/sosiaali-ja-terveysala/

Suokupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, sukupuolen moninaisuuden sanasto: https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/sukupuolen-moninaisuus/sukupuolen-moninaisuuden-sanasto/

THL, tasa-arvosanasto: https://thl.fi/aiheet/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/tasa-arvosanasto

Monimuotoiset perheet: https://www.monimuotoisetperheet.fi/

Jaa tämä postaus

Picture of Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogikirjoitusten aihepiirit

Blogiarkisto

Suomen Kätilöliitto ry
Tietoja Evästeitä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Tietosuojaseloste

Tutustu Tietosuojaselosteeseen