Se huikea tunne ja energisyys, kun kätilöt kohtaavat  

Huhtikuussa vietimme yhdistyspäivää Helsingissä. Päivään kuului verkostoitumista ja kuulumisten vaihtoa eri yhdistyksiä edustavien kollegojen kanssa. Oli innostavaa kokoontua kasvokkain yhteen ja tavata timanttisia kätilöitä! Ohjelma oli tiivis, mutta saimme paljon aikaan. 

Learning cafe – oli menestys.  Koko joukko uteliaita, tiedonhaluisia kätilöitä oli ideoimassa ja tuomassa uusia näkökulmia Kätilöliiton ja kätilöyhdistysten toimintaan. Jaettiin hyväksi havaittuja käytänteitä mm. yhdistystoimintaan ja yhdistysten varainhankintaan liittyen. Somen käyttö nähtiin ensisijaisena viestintävälineenä sen nopean tavoittavuuden vuoksi. 

Jäsenten liittymisessä ja sitoutumisessa on viime vuosina havaittu muutosta, josta oli yhteneviä havaintoja eri yhdistyksissä. Voimme kaikki kannustaa opiskelijoita ja kollegoita liittymään jäseniksi ainutlaatuiseen ja perinteikkääseen Suomen Kätilöliittoon. Paikalliset kätilöyhdistykset ja niiden aktiivinen toiminta ovat perusta myös Liiton toiminnalle. 

Ideoita liiton ja yhdistysten toiminnan vahvistamiseksi tuotiin esille: 

  • Osallistutaan yhdistyksinä erilaisiin tapahtumiin esim. festarit ja messut, vaikka tapahtuma ei suoranaisesti liittyisi hoitoalaan tai kätilön työhön 
  • Korostetaan kätilötyön moninaisuutta, tärkeää olla kaikkien kätilöiden liitto 
  • Jatketaan ja vahvistetaan yhteistyötä eri järjestöjen kanssa sekä annetaan lausuntoja ja kannanottoja jatkossakin 
  • Koulutuspäivien lisäksi webinaareja, mikä mahdollistaa myös etänä osallistumisen 

Poimintoja osallistujien palautteista: 

Jatkossakin näin läsnä ollen järjestetyt yhdistyspäivät. Ihan eri juttu kuin etänä! Myös kaksipäiväisyys olisi kiva. 

Kiitos mieleen jäävästä päivästä! Omakin kätilöys sai buustia! 

Todella hyvä, että oli livetapaamisena! Erittäin hyvin järjestetty. Sijainti oli ihan mahtava, hyvät ruuat. 

Aivan mahtava yhteisöllinen päivä. Tällaiset tapahtumat auttavat keksimään pyörän uudestaan ja tuo uutta potkua yhdistystoimintaan. Päivä voisi olla vaikka kahden päivän mittainen. Asiaa kyllä riittäisi. 

Aktiivisia yhdistystoimijoita tarvitaan: lähde rohkeasti mukaan oman kätilöyhdistyksen sekä Kätilöliiton tapahtumiin ja toimintaan!

Maarit Salminen ja Jaana Siekkinen

Kätilöliiton hallituksen jäsenet

vastuualueina yhdistystoiminta ja opiskelijatyö

 

Yhdistyspäivä järjestettiin 13.4.24 Pasilassa, Helsingissä (kuvassa).

Jaa tämä postaus

Picture of Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogikirjoitusten aihepiirit

Blogiarkisto

Suomen Kätilöliitto ry
Tietoja Evästeitä

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Tietosuojaseloste

Tutustu Tietosuojaselosteeseen