Suomen kätilöliitto logo
Suomen Kätilöliitto -
Finlands Barnmorskeförbund ry
The Federation of Finnish Midwives

On taas se aika vuodesta…

Vuosi lähestyy loppuaan ja meidän perheessä se tarkoittaa toki joulun viettoon valmistautumista. Joulu on ihanaa aikaa, monesti perheen kanssa olemista, odottelua, toivottavasti ihanaa ruokaa ja yhteistä iloa. Viime vuosien aikana, tämä vuodenaika, kuten meidän perheessä kaikki päivät ja valveilla olevat tunnit vuodesta, menee nuorimman lapsen ehdoilla. Joulukoristelut ovat vuosi vuodelta jääneet vähemmäksi, yksi syy on, että ne eivät saa olla paikoillaan ja ne mahdollisesti rikkoontuvat tai esim. että kynttilät aiheuttavat vaaratilanteita, kolmas syy on, että vanhempana en vaan jaksa. Olen kokenut, että on helpompi luopua asioista tai tavoista, vaikka osa ollut todella tärkeitä. Vuorotyön tuomista haasteista ja katkonaisten öitten, lisäksi joka hetkinen kieltäminen tai esim. koristeen poisottamista lapsen kädestä ei vaan nosta joulutunnelmaa.

Luopuminen sopii joulun odotukseen, sen voisi nähdä yhdenlaisena paastoamisena. Hyväksymisen kautta olen oppinut myös armollisuuden itseäni kohtaan. Luopumisen ja hyväksymisen myötä olen myös saanut useamman aidon onnen hetken, kun olen läsnä tässä, enkä kiinni uskomuksissa, pakoissa tai vaatimuksissa. Onneksi vuosien varrella meidän perhe on alkanut löytämään juuri meille sopivan tavan jouluaikaan. Miksi kirjoitan joulunvalmistelusta ja joulunvietosta meidän perheessä, kaikki perheethän ovat erilaisia ja viettävät juuri sen perheen näköisensä joulun, jos viettävät joulua ylipäätänsä. Tämä on totta, ja niin pitääkin olla.

Tänään on kansainvälinen vammaisten päivä ja tänä vuonna teema on “Irti köyhyydestä. Työstä palkkaa”. Monella henkilöllä, jolla on toimintarajoitteita tai vanhemmalla, jolla on lapsi, jolla on toimintarajoitteita, niin vuodenvaihde tarkoittaa että terapiakausi ja/tai vammaistuki lähenee loppuaan. Ja se tarkoittaa, että marras-joulukuun vapaa-aika menee hakemuksien täytössä, eikä joulun valmistelemisessa.

Karrikoidusti voisin sanoa, että yhteiskunta on rakennettu niin, että kun lapsi aloitta koulunkäynnin ja varsinkin eritysluokalla, niin koulusta saa kaiken mitä tarvitsee, myös kuntoutuksen. Yleensä mahdolliset terapiat loppuvat, kun koulunkäynti alkaa, tai selkeästi vähenevät. Yksittäinen opettaja ja mahdollinen kouluavustaja ei voi osata kaikkea, eikä heiltä voi sitä vaatiakaan. Eikö terapeutteja arvosteta, ja niiden tietotaitojen merkitystä lapsen koko elämälle? Toki meidän lapsella on onni, että hänellä on opettaja, jolla on pitkä kokemus ja oikea into lapsia kohtaan ja ymmärrys meitä vanhempia kohtaan. Monella lapsella ei ole tätä ihanaa ja koko perhettä tukevaa opettajaa ja/tai koulua.

Palataan teemaviikkoon ja oikeuteen työntekoon ja että tehdystä työstä myös saa palkkaa. Mietin omaa lastani, joka on kahdeksan ja vastaanottavainen ja oppishaluinen. Kun hän kasvaa ja voimat sen myötä, sekä luulen että kun hän on teini-ikäinen niin hän ei enää ole yhtä vastaanottavainen, riippumatta sen hetken kehityksen tasosta. Jos meillä ei ole työkaluja miten kommunikoidaan, ja hänellä ei ole välineitä miten kohdata esim. pettymys kaupassa, kun ei saa karkkia, jaksanko kantaa huutavan lapsen ulos kaupasta ja autoon. Jos ei, niin vaihtoehdoksi jää, että meitä aina tuijotetaan ja/tai kommentoidaan kaupassa ja muualla missä liikutaan, tai että lukittaudutaan neljän seinän sisään, jotta emme altistu tälle. Näistä toinen vaihtoehto ei toivottavasti ole enää tätä päivää, eikä se todellakaan edistä hänen mahdollisuuksia työelämään, ei tuettuun tai palkalliseenkaan. Pakko myös kertoa ihanasta vanhemmasta herrasmiehestä kaupassa. Minä työnsin auto-ruokakärryä, missä ei istunut lasta. Hieman huolissaan hän kysyi olenko hukannut lapsieni. Vastasin:  ”Ei, hän meni isosiskonsa kanssa autoon.” Mies tuijotti vielä huolestuneempana, mutta enpä siinä hetkessä ymmärtänyt, että eihän hän tiedä, että isosisko oli silloin 20 vuotta vanha.

Takaisin hakemuksiin ja joka vuotiseen rumbaan. Syksyn aikana terapeuttien kanssa käydään läpi mitä lapsi osaa ja mitä me toivomme, että hän osaisi. Käydään arviointitesteissä ja kun kaikki arvioinnit ja lausunnot on tehty, niin niiden perusteella lääkäri tekee kannanoton jatkoja varten. Nämä kannanotot tehdään monesti ajatuksella mitä luullaan että saadaan myönnetyksi, ei niin että suositellaan sitä mitä lapsi oikeasti tarvitsee, tätäkin olen pohtinut moneen kertaan. Eli joka vuosi, joka terapiassa, hänen pitää oppia jotain ja hyötyä siitä arkielämän askareissa, mutta jos oppiikin liian paljon ja hyvin, niin on riski että terapia lopetetaan, koska on oppinut liikaa ja ajatellaan että ei enää tarvitse lisää tukea. Sen jälkeen alkaa hakemuksien kirjoittelu, aina alkuun taustatiedot, mahdolliset diagnoosit, miksi tarvitsee hoitoa, tukea tai terapiaa. Hakemuksen tekeminen on psyykkisesti raskasta, koska edellisten vuosien päätöksiä ei oteta huomioon, eli aloitan aina kirjoittamisen alusta.

Toki ymmärrän, että yhteiskunnan varoilla maksettu terapian tulos pitää myöskin näkyä, jotta on hyväksyttävää, että terapiaa myönnetään jatkossa. Minun kysymys onkin, mihin laitamme tavoitteen ihmisen kohdalla, yhteiskunnassa, vanhempana, yksilönä? Mikä ajankohta on järkevin, taloudellisin ja pitkänäköisin suunnitelma? Onko ennakoiva hoito, tuki ja terapia yhteiskunnalle halvempi, kun että ongelmien jo ilmaannuttaessa otetaan hoitomuodot (uudestaan) käyttöön? Miten kaikki tämä vaikuttaa vanhempiin, heidän jaksamiseen ja työkykyyn?

Palataan takaisin jouluun, ja kiitollisuuden aikaan. Vaikka arki, ja myös juhlat, ovat erilaisia mitä ajoittain toivon, olen kiitollinen siitä, että minulla on aito ja läsnäoleva perhe. Tämän jouluaaton vietän yhdessä kaikkien kolmen lapseni ja mieheni kanssa. Tänä jouluna olen myös kiitollinen, että en vietä työjoulua. Aamusta nuoren herran nukkumisaikaan asti mennään hänen ehdoilla. Sitten sytytetään kynttilät ja hetken vielä jatketaan joulunviettoa.

Hyvää talviaikaa kaikille, nauttikaa pienistä hetkistä arjen ja juhlien keskellä, 

Mariette
Äiti, omaishoitaja, kätilö, vaimo ja paljon muuta 🙂

Jaa tämä postaus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on print
Share on email
Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogikirjoitusten aihepiirit

Blogiarkisto