Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastokeskus ja Jyväskylän sekä Tampereen yliopistot tutkivat lähisuhdeväkivallasta aiheutuvia kustannuksia. Tutkimuksen taustalla on Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty ns. Istanbulin sopimus.
Lähisuhdeväkivallasta aiheutuu sekä inhimillistä kärsimystä sekä sitä kokevalle että laajastikin hänen lähipiirilleen ja perheen lapsille mutta myös valtavia kustannuksia yhteiskunnalle. Lähisuhdeväkivaltaa raportoidaan kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin, mitä sitä tapahtuu. Pieni osa, suomalaisen tutkimuksen mukaan vain kolmasosa, hakee apua tilanteeseen.
Kaikista aikuisista 75 % raportoi kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana, naisista 48 % ja miehistä 39 % on kokenut parisuhdeväkivaltaa. Viimeisen vuoden aikana parisuhdeväkivaltaa on kokenut 4 %. Naisten kokema väkivalta on henkistä, fyysistä ja seksuaaliväkivaltaa, vainoa ja entisen kumppanin tekemään väkivaltaa. Parisuhdeväkivaltakokemukset alkavat jo hyvin nuorina. Parisuhteessa olleista tytöistä (16–17 v.) 45 % on kokenut parisuhdeväkivaltaa.
Kaiken väkivallan kokeminen satuttaa ja traumatisoi. Rekisteritutkimuksen mukaan keskimääräinen terveydenhuoltopalvelujen lisäkustannus on 1024 € vuodessa. Väestötutkimuksen mukaan viiden vuoden aikana fyysistä väkivaltaa on kokenut 146 000 naista. Naisten kokeman fyysisen lähisuhdeväkivalan suorat lisäkustannukset ovat terveydenhuollolle 150 miljoonaa euroa vuodessa.
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet käyttävät merkittävästi enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.
Tutkimuksen mukaan sosiaalipalveluita viimeisen vuoden aikana käyttäneiden osuus oli lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden joukossa 40–200 % suurempi verrattuna ei-väkivaltaa kokeneisiin vastaajiin. Myös oikeuspalveluita – poliisin palvelut mukaan lukien – käyttäneiden osuus oli puolestaan väkivaltaa kokeneiden joukossa 60–360 % suurempi verrattuna ei-väkivaltaa kokeneisiin vastaajiin. Vastaavasti terveyspalveluiden osalta ei-väkivaltaa kokeneissa oli 40–200 % enemmän vastaajia, jotka eivät olleet käyttäneet terveyspalveluita laisinkaan viimeisen vuoden aikana.
Väkivaltaa on ja käytetään siis paljon. Siitä seuraa kärsimystä ja kustannuksia. Jotain on siis tehtävä. Kätilötyön johtajina ja kätilöinä meidän tuleekin tarkastella omaa seksuaali- ja lisääntymisterveyden kenttää ja niitä kohtia, joissa voimme puuttua, ottaa asian puheeksi ja auttaa lähisuhdeväkivaltaa kokenutta.
Tutkimuksessa esitetyt suositukset kunnille ja hyvinvointialueille
Tulosten perusteella tutkijaryhmä esittää suositukset, joiden avulla tilannetta voidaan korjata. Suositukset jaetaan viiteen eri luokkaan:
1 A. Ennaltaehkäisy ja auttamisen menetelmät palveluissa
1 B. Väkivallan uhrille, tekijöille ja väkivallalle altistuneille lapsille tehokkaat hoito- ja palvelukokonaisuudet
2. Lailla säädetyt väkivaltatyön rakenteet ja koordinaatio
3. Väkivaltatyön opetus sosiaali- terveydenhuollon- ja oikeudellisten alojen peruskoulutukisiin sekä ammattilaisten koulutuksiin.
4. Asiakastietojärjestelmiin lähisuhdeväkivallan kirjaaminen
5. Väestötutkimus lähisuhdeväkivallasta.
Kätilöt lähisuhdeväkivaltaa ehkäisemässä
Kätilöille pitää tarjota opetusta väkivallan puheeksi ottamisesta ja turvasuunnitelman tekemisestä. Omalla alueella tulee olla kirjattu hoitoketju, jotta kätilö tietää, mistä saa apua asiakkaalleen tai potilaalleen.
Asiakastapaamisessa on oltava riittävästi aikaa, jotta on mahdollista tehdä riskiarviointi
Omalla alueella on oltava moniammatillinen työryhmä, jossa on osaamista sosiaali- terveysalan mutta myös opetustoimen ammattilaisilta. Asiakas- tai potilastietojärjestelmissä on oltava mahdollisuus kirjata väkivallasta ilman, että se lisää asiakkaan riskiä kokea lisää väkivaltaa. Kirjaamiseen pitää saada koulutusta. Kätilöillä tulee olla oikeus työnohjaukseen.
Lähisuhdeväkivalta ja siihen puuttuminen on vaikea asia. Joka kolmas nainen tarkoittaa sitä, että lähisuhdeväkivallan kokemuksia on myös meillä kätilöillä. Omat vaikeat kokemukset saattavat olla kokonaan käsittelemättä ja asiakkaan tuoma kuvaus hänen omasta elämästään herättää ammattilaisessa ahdistusta. Siksi kätilötyön johtajilla on vastuu siitä, että väkivallan puheeksi ottamiseen on osaamista ja aiheesta on riittävästi koulutusta. Kätilöillä tulee olla oikeus työnohjaukseen.
Ei jätettä naisia ja lapsia yksin, otetaan puheeksi, kysytään ja autetaan.