Kätilön käsiin sopivat kaikki

Syy, miksi kesäkuu on kansainvälinen Pride-kuukausi, juontaa historiasta. Kesäkuussa 1969 poliisi teki ratsian newyorkilaiseen homobaariin. Stonewall Inn palveli kaupungin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, ollen heille kohtaamispaikka omiensa parissa. Poliisien tekemä ratsia ei ollut suinkaan ensimmäinen laatuaan, mutta tuona yönä kaupungin LGBT-yhteisö päätti taistella vastaan, synnyttäen uuden aikakauden. Pride-liike oli saanut alkunsa.

Vaikka joskus tulee vaikutelma, että maailma on valmis ja Pride-liike olisi saanut työnsä tehtyä, on sitä kuitenkin vielä jäljellä. Erityisesti transihmisten oikeudet ja tulevaisuus ovat asioita, joiden eteen Pride-liike tekee tällä hetkellä kovasti töitä, esimerkiksi vaikuttamalla päättäviin elimiin. Tällä hetkellä tapetilla on suuri kokonaisuus, translain uudistus, joka täytyy saada maaliin, jotta voimme edetä kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa.

Saatat miettiä, mitä yhteistä on Pride-liikkeellä ja kätilöydellä. Paljonkin, minä vastaisin. Yhdenvertaisuus, omana itsenä eläminen ja nähdyksi tuleminen, arvokkuus, sekä tasa-arvo. Eikö kuulostakin niiltä arvoilta, joita kätilö työssään edistää!

Olen tuore kätilö. Olen myös äiti, vaimo, feministi ja seksuaalivähemmistöön kuuluva, esimerkki siitä, että ammattikuntammekin sisällä on sateenkaariväkeä. Puheenjohtajamme Katriina lausui tovi sitten Tulva-lehden haastattelussa viisaat sanat: ”En tiedä, miten kätilö voisi olla muuta kuin feministi ja aktivisti.” Miten samaa mieltä olenkaan ja miten ylpeä siitä, että puheenjohtajamme näkee yhteisöni ja sen tilanteen.

Viime aikoina somessa on virinnyt keskustelua, kuinka vain naiset voivat synnyttää ja menstruoida. Sehän ei toki ole totta. Kätilöt hoitavat naisten lisäksi myös esimerkiksi muunsukupuolisia ja transihmisiä. Kohdullisia ja kohduttomia. Asiakaskuntamme tulisikin siis määritellä asialähtöisesti, eikä sukupuoli edellä.

Osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistömyönteistä toimintakulttuurin muutosta on esimerkiksi inklusiivisen puhetavan opettelu. Sen sijaan, että puhumme vain naisista, voisimme puhua odottajista, synnyttäjistä ja niin edespäin. Voisimme myös opetella pois vaaleanpunaisista ja vaaleansinistä vauvakorteista, sukista ja nuppineuloista. Täten mahdutamme kaikki asiakkaamme inklusiivisten arvojemme alle. Sen sijaan, että oletamme asiakkaamme parisuhdestatusta ja puolison sukupuolta, voimme kysyä avoimia kysymyksiä, jotka mahdollistavat asiakkaalle tilan kertoa, millaisessa parisuhteessa elää, jos elää. Olisi ehkä aika myös puhua naistentautien sijaan gynekologisista sairauksista, sekä sukupuolitaudeista seksitauteina, sillä eihän taudeilla ole sukupuolta.

Vaikka työtä ihmisoikeuksien eteen on vielä tehtävänä, voimme itse valita asiakasta kohdatessamme luoda hänelle turvallisen ja sallivan tilan. Yhteiskunnan edistyminen on peili sille, miten ruohonjuuritasolla toimitaan. Sensitiivinen työskentelytapa ei vaadi ammattilaiselta paljoa, mutta voi olla asiakkaalle äärettömän merkityksellistä ja näin rakentaa luottamuksellista suhdetta kätilön ja asiakkaan välillä. Jos asiakkaan identiteettiin liittyvät asiat pohdituttavat, on ammattilaisen syytä itse tehdä ajatusprosessi ja hankkia tietoa. Ei ole vähemmistön edustajan tehtävä kouluttaa enemmistöön kuuluvia, etenkään silloin kun ihminen on asiakkaana esimerkiksi terveydenhuollossa, mahdollisesti hyvin intiimienkin asioiden äärellä.

Kätilö on seksuaali- ja lisääntymisterveyden ammattilainen, jonka tulee työssään edistää kaikkien ihmisten yhdenvertaista kohtelua ja seksuaalioikeuksien toteutumista. Hyvät kollegat, ollaanhan edelläkävijöitä, kun työskentelemme ihmisyyden ytimessä. Otathan ennakkoluulottomasti vastaan myös vähemmistöön kuuluvat asiakkaat, sillä kätilön käsiin sopivat kaikki.

 

 

Reetta Lintinen

kätilö

Jaa tämä postaus

Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogikirjoitusten aihepiirit

Blogiarkisto