Kätilöliiton järjestämä synnytysseminaari 25–26.4. Helsingissä toi esille erinomaisesti sen, mitä viime aikoina kätilöt kautta maan ovat rummuttaneet: synnytyssairaaloita ei saa sulkea!
Kätilöliiton puheenjohtaja Päivi Oinonen avasi seminaarin puheenvuorollaan, jossa hän totesi kätilötyön olevan murroksessa. Yhtäältä ehdotetaan suuria leikkauksia, toisaalta odotetaan kasvavia syntyvyyslukuja. Ja kaiken keskiössä on kätilö ja hänen asiakkaansa. Asiakkaat, joille tulisi antaa ennen kaikkea aikaa.
Aika vaatii resursseja eli meitä kätilöitä. Ja me tarvitsemme aikaa, jotta voimme kohdata asiakkaamme yksilöinä, ilman kiirettä. Synnytyssairaaloiden alasajo on valtavassa ristiriidassa tämän kanssa, sillä synnyttäjien keskittäminen ei tuo lisää tiloja tai resursseja hoitoon.
Aika ja resurssit ovat erityisen tärkeitä silloin, kun käsitellään herkkiä ja raskaita asioita. Saimme kuulla erinomaisia puheenvuoroja asiakkaidemme hauraista elämäntilanteista ja siitä, miten ne vaikuttavat synnytystapahtumaan ja kohtaamiseen. Jenni Krogell puhui traumakokemuksien huomioimisesta, jossa keskiössä on turvallisen ympäristön ja luottamuksen luominen. Ulla Parisaari ja Raakel Shapcott veivät meidät esityksissään ensitiedon äärelle: miten tukea perhettä, joka kohtaa odottamattoman kriisin. Yksilöllinen kohtaaminen vaatii aikaa.
Synnytyksen laadukas hoito vaatii myös aikaa ja resursseja. Mikko Tarvonen esityksessään totesi, että jatkuva KTG on hyödyllinen ja tarpeellinen sairaalasynnytyksessä. Pelkkä KTG ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan ammattitaitoiset kätilöt, jotka KTG-rekisteröintejä tulkitsevat ja joilla on mahdollisuus reagoida oikea-aikaisesti muutoksiin rekisteröinnissä. Aikaa tarvitaan myös kouluttautumiseen ja onneksemme pääsimme Eeva Tuhkasen KTG-harjoituksissa tarkastelemaan KTG-rekisteröintejä ja kasvattamaan osaamistamme.
Riina-Malla Kosonen nosti esille kolmannen asteen repeämien tunnistamisen tärkeyden. Arvannette mitä se ennen kaikkea vaatii: aikaa. Mahdollisuuden rauhassa keskittyä repeämien tutkimiseen ja oikeaan korjaamiseen. Elina Inkinen esityksessä lääkkeettömistä kivunlievityksistä nousi keskeiseksi kätilön läsnäolo. Synnyttäjä tarvitsee meitä. Ja me tarvitsemme mahdollisuuden olla synnyttäjän kanssa. Myös Riikka Keräsen esitys latenssivaiheen hoidosta ja synnyttäjän turvallisuuden tunteen lisäämisestä korosti läsnäoloa. Kätilöä tarvitaan synnyttäjän vierelle, antamaan tietoa, tukea ja turvaa.
Entä jos meillä ei ole aikaa? Jaana Lojander esitteli tutkimustuloksia synnytyksen aikaisista potilasvahinkoilmoituksista. Niissä hoitovahingot olivat ehdoton enemmistö ja erityisesti korostui synnytyksen päättämisen viive. Se, että sairaalaverkostoa harvennettaisiin ja synnyttäjiä keskitettäisiin ei taatusti tätä tilannetta helpottaisi. Sen sijaan Lojander toi esille tuloksissa, että Suomessa on aivan yhtä turvallista synnyttää niin pienessä kuin suuressa sairaalassa. Resurssien puute nousi esiin myös Jussi Hännisen esityksessä suunnittelemattomista sairaalan ulkopuolisista synnytyksistä. Kun sairaala on kaukana tai sinne ei mahdu riski näihin synnytyksiin kasvaa. Sairaalan ulkopuolisten synnytysten on todettu olevan riski paitsi äidin ja vastasyntyneen terveydelle, myös synnytyskokemukselle ja turvallisuuden tunteelle.
Synnytysseminaari päättyi erinomaisesti Jussi Hännisen viimeiseen nostoon: jotta muutosta voi tapahtua järjestelmän tasolla hoitokulttuurissa ja käytännöissä, tulee ongelmat ensin nostaa esille ja tämän jälkeen osoittaa ongelma tutkimusten ja yleisten linjausten avulla. Vain näin voidaan saavuttaa tuloksia ja muutoksia. Tässä mielestäni synnytysseminaari loisti ja osoitti, että meillä on tieto ja taito pitää synnytystoiminta laadukkaana, kun meille annetaan siihen mahdollisuus.