Suomen kätilöliitto logo
Suomen Kätilöliitto -
Finlands Barnmorskeförbund ry
The Federation of Finnish Midwives

Terveiset Pohjois-Pohjanmaan Kätilöiltä!

Uutta yhdistystoimintaa opettelemassa

Vuosi 2020 oli suuren muutoksen vuosi monessa suhteessa, mutta myös yhdistystoiminnassa.

Yhdistyksille on ollut suuri haaste järjestää toimintaa viruspandemian aiheuttamien poikkeusolojen aikana. Olemme joutuneet opettelemaan etäyhteyksien hyödyntämistä kokoustamisessa, sekä tapahtumien järjestämisessä. Kokoontumisten ja suunniteltujen tapahtumien peruminen on vaatinut kekseliäisyyttä jäsenten tavoittamiseksi ja yhteisen ”tsemppi” -hengen luomiseksi.

Kätilöiden huoli työn tekemiseen liiittyvistä asioista ja asiakkaista on ollut suuri. Yhdessä puhuminen ja purkaminen on ollut tärkeää. Uuden oppiminen ja tiedon jakaminen poikkeustilanteessa korostuu.

Yhdistyksessä aloitimme pienimuotoisen webinaarit, joiden syksyn aiheita olivat Seri -toiminta sekä lantionpohja. Tämän kevään aiheitamme ovat rintasyöpä, endometrioosi, vastasyntyneen, raskaana olevan ja synnyttäneen vyöhyketerapia, sekä kätilön päivän kunniaksi Mika Gissler on lupautunut meille puhumaan kätilötyön muutoksen tuulista.

Ehkäpä loppuvuonna 2021 olemme jo siinä tilanteessa, että voimme järjestää tapahtumia, joissa voimme kohdata toisemme. Kasvokkain tapahtuva, rajoittamaton vuorovaikutus tarjoaa usein niitä keskustelun helmiä, joissa jaetaan kokemuksellista tietoa aivan huomaamatta; ja tietenkin sitä kätilöenergiaa, jota jokainen meistä kaipaa.

Poikkeuksellinen vuosi 2020 on myös antanut aikaa pohtia yhdistyksen uudistamisen tarpeita ja sitä perustaa mitä yhdistyksen jäsenyys Kätilöliittoon muodostaa.

Yhdistyksen uudistuminen ajan myötä on tarpeellista ja sitä myöten myös Kätilöliiton toiminnan pohtiminen yhdistyksiin päin. Ovatko yhdistysten säännöt ajanmukaiset? Onko Kätilöliiton toiminnan rakenteet suunnattu yhdistyksille sujuviksi? Kokevatko kätilöt olevansa yhdistysten jäseniä vai Kätilöliiton jäseniä?

Onko yhdistyksille enää tarvetta vai pitäisikö olla vain liitto? Erilaisia kysymyksiä joita olisi hyvä pohtia on paljon, tärkeitä ja vähemmän tärkeitä kysymyksiä. Satavuotiaiden ei pidä jäädä eläkkeelle vaan puskea tarvittavan uudistuksen tietä, niin että toinenkin sata vuotta on mahdollista.

Toivotamme kaikille kätilöyhdistyksille intoa yhdistystoimintaan erityisestä tilanteesta huolimatta.

Meitä kätilöitä työskentelee nykyään monissa eri työpisteissä, ja meillä on kätilötyön osaamisen kautta paljon osaamista jaettavana.

Ollaan ylpeästi kätilöitä ja annetaan osaamisen näkyä kätilöheimon voimalla!

Pohjois-Pohjanmaan Kätilöt ry

Blogi on ensimmäinen osa yhdistysten blogitekstisarjaa, jossa kaikki 16 kätilöyhdistystä pääsevät julkaisemaan vuorotellen yhdistyksen laatiman blogikirjoituksen. Seuraavana blogikirjoitusvuorossa on Etelä-Savon kätilöyhdistys.

Jaa tämä postaus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on print
Share on email
Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogiarkisto