Kohti Pohjoismaista kätilökongressia NJF 2022 Helsinki

Viimeinen viikko ennen kongressia on käsillä. Matka Helsingin kongressin järjestämiseen aloitettiin jo yli kolme vuotta sitten, kun edellinen Pohjoismainen kätilökongressi järjestettiin Islannin Reykjavikissa. Sen jälkeen onkin sitten ennättänyt Suomessa ja maailmalla tapahtua asioita, joita emme osanneet edes kuvitella ja joiden takia koko kongressin toteutuminen on ollut vaakalaudalla. Onneksi kolme vuotta on ollut pitkä aika ja nyt valo pilkistää jo muutenkin kuin aurinkona taivaalla. Mitä sitten näiden kolmen vuoden aikana on tehty? 

 

Olemme pohtineet monenlaista, isoista linjoista nippeliasioihin: millaisia mainoksia tilataan ja miltä niiden halutaan näyttävän? Tilataanko kukkia? Millainen tarjouspyyntö laaditaan abstraktikirjan taitosta? Mitkä tuotteet menisivät kongressin aikana kaupan? Kuka kirjoittaa lehdistötiedotteen? Onko budjetti tasapainossa? Kuka kirjoittaa artikkeleita lehteen? Mistä saadaan musiikki avajaisiin ja päätöstilaisuuteen? Mistä puhua avajaisissa? Onko avajaisseremonian puhujiin oltu yhteydessä? Järjestyykö kaupungin vastaanotto? Paljonko illalliskortti maksaa? Millainen tarjouspyyntö laaditaan abstraktikirjan taitosta? Mitä ovat vapaaehtoisten tehtävät? 

 

Muun muassa näitä ja lukemattomia muita kysymyksiä ja asioita olemme viime kuukausina ratkoneet yhdessä vapaaehtoisten, hallituksen ja kongressitoimiston kanssa järjestäessämme pohjoismaista kätilökongressia, NJF 2022. Nyt, kun kongressi on jo ihan kulman takana, hienosäädetään vielä montaa asiaa, näytteilleasettajien paikkoja, kokoustekniikkaa, ohjelmaa, iltajuhlaa ohjelmineen ja somisteineen jne jne. Vaikka koronatilanne näyttää nyt onneksi meidän kannalta hyvälle, jännitämme edelleen, miten Ukrainan tilanne vaikuttaa ulkomaisten vieraiden saapumiseen ja ennen kaikkea, miten työmarkkinatilanne vaikuttaa suomalaisten kätilöiden osallistumiseen. Toivomme, että pääsemme kaikesta huolimatta kokoontumaan kongressiin. Tapaamaan kollegoita ja keskustelemaan kätilötyöhön liittyvistä ajankohtaisista asioista ja kuulumisista.  

 

Näin suuren kongressin järjestäminen ei ole Kätilöliiton vastuulla kovin usein: edellisen kerran NJF kongressi järjestettiin 15 vuotta sitten Turussa. Kongressin järjestämisessä mukanaolo on ainutlaatuista ja auttaa sietämään epävarmuutta ja aikapaineita. Paljon olemme oppineet yhteistyöstä ja ison tilaisuuden mukanaan tuomista tehtävistä ja työmäärästä. Yhdessä tekeminen myös kannattelee. Yhdessä olemme tekemässä hienoa kongressia, josta kongressivieraat saavat pian nauttia. Onneksi palkkasimme avuksemme jo hyvissä ajoin osaavan kongressitoimiston, joka on hoitanut puolestamme muun muassa vastaukset yhteydenottoihin, ilmoittautumiset, kongressin pystytyksen ja purun, tekniikan ja teknisen tuen. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja joka kerran kokoustettuamme, saa todeta, että onneksi asiantuntevaa apua on saatavilla.  

 

Kongressin ohjelma on monipuolinen, se kattaa laajasti kätilötyön eri alueita. Tieteellinen toimikunta ja sen puheenjohtaja Hanna-Leena Melender ovat tehneet valtavan hienoa työtä ohjelmaa kootessaan. Suurkiitokset heille kuten myös kaikille vapaa-aikaansa tähän jo antaneelle vapaaehtoisille, koulutustyöryhmälle, hallitukselle sekä liiton edelliselle puheenjohtajalle Katriinalle, jonka jäljiltä on hyvä ollut jatkaa kongressin valmistelutyötä. 

 

Tervetuloa kongressiin – tehdään siitä yhdessä ikimuistoinen! 

Päivi Oinonen  

Puheenjohtaja 

Anna-Kaisa Kokkonen 

Varapuheenjohtaja 

 

NJF 2022 kongressi järjestetään Helsingissä Marina Congress Centerissä 4.–6.5. www.njfcongress.fi 

Jaa tämä postaus

Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogikirjoitusten aihepiirit

Blogiarkisto