Onko se tyttö vai poika? Vai onko sillä molemmat kädet? Olen itäisessä suomessa työskentelevä kätilö ja teen sikiöseulontoja. Ultraäänitutkimuksia tarjotaan lakisääteisesti kaikille kaksi, h 12 ja h 20 seulonnat.
Vastaanotolle saavutaan hyvin erilaisin odotuksin. Jännittää, kauhistuttaa, mieli on täynnä odotusta ja toivoa. Jännitys voi purkautua hyvin erilaisin tavoin, osa on pelosta jäykkänä, osa vihainen, osa ei kykene ilmaisemaan tunteitaan tai kertomaan voinnistaan vaan puoliso toimii ajatusten sanoittajana.
Mikä ultraäänitutkimuksessa on tärkeintä? Työssäni olen huomannut, että hyvin erilaiset asiat ovat tärkeitä. Osa saapuu vastaanotolle tarkistamaan onko se vihdoin se poika? Osa toivoo saavansa tiedon onko lapsi varmasti terve? Osa toivoo saavansa sen kauniin 3D kuvan isänpäivän korttiin.
Vastaanottoaikamme on 45min, siinä ajassa käsittelemme synnytyspelkoa, imetystoiveita, aikaisempia synnytyskokemuksia, tupakointia, perheen yleistä tilannetta ja teemme tietenkin tuon tärkeän ultraäänen. Joskus kysymys “olisiko kysyttävää?” saa aikaan tunteiden purkauksen jonka läpikäymiseen tuo 45minuuttia ei todellakaan riitä. Silloin kuitenkin on antanut odottajalle sen ehkä ainoan mahdollisuuden avautua huolistaan.
Teemme töitä haastavissa olosuhteissa, aikataulupaine, perheiden moniongelmaisuus, entistä ylipainosemmat odottajat sekä sosiaalinen media tuovat omat paineensa työllemme. Pääsääntöisesti saamme työskennellä iloisten asioiden äärellä, toki joudumme kohtaamaan myös niitä surullisia hetkiä, kun tehtävänämme on kertoa että kaikki ei olekaan hyvin. Silloin tehtävänämme on tukea odottajaa ja perhettä parhaalla mahdollisella tavalla. Noissa tilanteissa myös kollegoilta saamamme tuki ja asioiden jälkipuinti on tärkeää. Toivomme onnellisia hetkiä odottajille