Synnytyksiä pelon keskellä- kuinka me voimme auttaa?

”Luin Helsingin Sanomien artikkelin, jossa tuore ukrainalaisäitikertoo synnytyksestään. Synnytys käynnistyi samana aamuyönä, kunVenäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi. Itse kahden lapsen äitinä tokijotenkin samaistuin synnyttäjään, joka joutui pelottavien valintojeneteen: synnyttääkö  taloyhtiön parkkihallissa, jonne pommisuojanpuutteessa oli hakeuduttu juuri alkaneelta hyökkäykseltä suojaan,apunaan naapurin kirurgi joka katsoo netistä ohjeita synnytyksen hoitoon, vaiuskaltaako lähteä ajamaan sairaalaan. Äiti valitsi sairaalan, koskakätilö puhelimessa kertoi että sairaalassa ollaan paikalla jaodotetaan synnyttäjää.Erityisesti kuitenkin ajatukseni kääntyivät kätilöön. Kuinka hän tekee työtäänpommituksen äänien ja pelon keskellä. Sitä samaa työtä, jota minä teenjoka päivä. Minä teen työtäni kaksi viikkoa sitten käyttöön otetussa, vielä uudeltatuoksuvassa sairaalassa, jossa suurin murheeni on kutakuinkin se,osaanko käyttää synnytyshuoneen hienoa valaistusta tai löydänkö jonkuntavaran oikean varastopaikan. Ja samaan aikaan aivan tavallisessaeurooppalaisessa suurkaupungissa kollega tukee ja rohkaiseesynnyttäjää; toivoo että lapsi syntyy ennen seuraavaa ilmahälytystä.Toivoo, että istukka syntyy helposti ja vuoto jää niukaksi, että äitikykenee synnytyksen jälkeen kulkemaan vastasyntynyt sylissäänseitsemän kerrosta alas turvaan pommisuojaan.Kätilönä olen kohdannut kovia kokeneita naisia. Naisia, jotka ovatkokeneet sotaa, väkivaltaa, ihmiskauppaa, hyväksikäyttöä.Sanoinkuvaamattomia julmuuksia. Kuitenkin aina, kun olen näitä naisiakohdannut, siinä hetkessä he ovat olleet turvassa.Kansainvälisissä kongresseissa olen kohdannut myös kollegoita, jotkatyöskentelevät aivan käsittämättömissä olosuhteissa, joka päivä. Siltitämän päivän artikkeli tuli iholle. En voi edes kuvitella miltätuntuu, kun tavallisessa eurooppalaisessa suurkaupungissa synnyttävänainen ja kätilö, molemmat yhtä aikaa pelkäävät henkensä edestä.”

 

Alle poimittu avustusjärjestöjen tietoja Helsingin Sanomissa 25.2. julkaistusta uutisesta:

Hätäapua voi toimittaa esimerkiksi näiden järjestöjen kautta:

Suomen Unicef

Suomen Unicef auttaa Ukrainassa lapsia ja heidän perheitään. Järjestö toimittaa alueelle hätäaputarvikkeita, kuten vettä, huopia, lääkkeitä ja vaatteita.

Järjestölle voi tehdä haluamansa lahjoituksen nettisivujen kautta tai lähettämällä tekstiviestin UKRAINA numeroon 16110. Tekstiviestin hinta on 20 euroa.

Kirkon ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanapu tukee ruoka-avun, lämmikkeiden ja muiden perustarvikkeiden toimittamista konfliktista kärsiville ihmisille.

Järjestölle voi tehdä haluamansa lahjoituksen nettisivujen kautta tai lähettämällä tekstiviestin tekstiviesti APU20 numeroon 16499. Tekstiviestin hinta on 20 euroa.

Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti jakaa Ukrainassa materiaaliapua sekä tukee terveys- ja vesisektoria. SPR toimittaa myös terveyskeskuksille konfliktilinjan molemmin puolin lääkkeitä ja tarvikkeita.

Järjestölle voi tehdä haluamansa lahjoituksen nettisivujen kautta tai lähettämällä tekstiviesti SPR20 numeroon 16499. Tekstiviestin hinta on 20 euroa.

Pelastakaa Lapset

Pelastakaa Lapset -järjestö toimittaa Ukrainaan hätäapua, kuten ruokaa, hygieniatarvikkeita, talvivaatteita, terveydenhoitoa ja psykososiaalista tukea.

Järjestölle voi tehdä haluamansa lahjoituksen järjestön nettisivujen kautta tai soittamalla numeroon 0600 03365. Puhelun hinta on 20,11 € + pvm.

Fida

Fida toimittaa Ukrainaan hätäapua, kuten esimerkiksi ruokaa, suojaa, lämmikettä ja hygieniatarvikkeita.

Järjestölle voi tehdä haluamansa lahjoituksen Fidan nettisivuilla tai lähettämällä tekstiviesti FIDA10 numeroon 16155. Tekstiviestin hinta on 10 euroa.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women antaa Ukrainassa apua kriisin kohdanneille naisille ja heidän perheilleen sekä edistää naisten tasa-arvoista osallistumista rauhanprosesseihin.

Järjestölle voi tehdä haluamansa lahjoituksen nettisivuilla tai lähettämällä tekstiviesti UNW20 numeroon 16499. Tekstiviestin hinta on 20 euroa.

Minna Bergman

Kätilö, Varsinais-Suomen kätilöyhdistys

Suomen kätilöliitto hallituksen varajäsen

Jaa tämä postaus

Kätilöt bloggaa

Kätilöt bloggaa

Kätilöliiton blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita kätilöiltä kätilöille.

Suomen Kätilöliitto on yksi Suomen vanhimpia ammatillisia järjestöjä ja sillä on pitkä perinne kätilöitä yhdistävänä tahona.

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogiin?

Käy lukemassa tarkempi ohjeistus ja pistä kynä sauhuten.

Uusimmat postaukset

Blogikirjoitusten aihepiirit

Blogiarkisto