Aborttilainsäädäntö – maailma ennen ja jälkeen Roe vastaan Wade -päätöksen

On kulunut hieman yli vuosi siitä, kun Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi vuodesta 1973 voimassa olleen Roe vastaan Wade -päätöksen. Sen myötä raskaudenkeskeytyksestä säätäminen siirtyi liitovaltiotasolta osavaltioille. Mitä tästä on seurannut? […]
ICM 33rd Triennial Congress: kätilötyön ja tutkimuksen juhlaa

Kansainvälisen Kätilöliiton (ICM) Triennial Congress järjestettiin 33. kerran 10.–14.6 Balilla, Indonesiassa. Kongressiin osallistui yli 2500 osallistujaa 130 maasta. Meitä suomalaisia paikalla oli kymmenen. Kongressi oli jälleen kerran kätilötyön ja sen […]
Matkasynnytyksistä yhteistyöhön

Kätilöliitto sai muutama vuosi sitten yhteistyöpyynnön Ensihoitoalan Liitolta. Matkalla sairaalaan tapahtuneiden synnytysten eli matkasynnytysten lisääntymisestä oli juuri uutisoitu ensimmäistä kertaa. Ensihoitajat kokivat tarvitsevansa enemmän osaamista synnytyksiin ja niiden hoitoon liittyen. […]
Kätilöpäivät® 2023 – Kansainvälinen kätilönpäivä

Voiko mikään kätilönä olla parempaa kuin olla muiden kätilöiden ympäröimänä? Toki on – onhan meidän ammattimme hienoin ja parasta mitä on! Kätilönä saa tavata niin vastasyntyneitä, nuoria, nuoria aikuisia, tuoreita […]
Barnmorskedagarna 2023 – Den internationella barnmorskedagen

Vad kan som barnmorska vara bättre än att vara omgiven av massa barnmorskor på den internationella barnmorskedagen? Visst finns det – vårt yrke är ju det finaste och bästa som […]
Hallituksen kaverikirja

Käy kurkkaamassa, ketä Kätilöliiton hallitukseen kuuluu ja millaisissa rooleissa he toimivat. Vastaamme mielellämme lisäkysymyksiin ja olethan yhteydessä, jos haluat lisää tietoa.
Ensimmäisen imetyksen merkityksestä

Pääsimme osallistumaan Kätilöliiton synnytysseminaari 2022 -koulutuspäiville marraskuussa. Seminaarissa oli paljon huippuammattilaisia kertomassa ja luennoimassa omista aiheistaan. Koulutus tarjonnasta mieleemme jäi erityisesti kätilö/ensihoitaja Meri Haahtelan esitys ”Ensimmäinen matka rinnalle”. Ensimmäinen imetys […]
Kätilöt neuvolan satavuotisessa historiassa

Tänä vuonna on vietetty suomalaisen neuvolan 100-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden päättyessä on aika tarkastella neuvolan historiaa ja tulevaisuutta kätilöiden näkökulmasta. Neuvolan kehittäminen lähti aikoinaan tarpeesta puuttua korkeaan äiti- ja lapsikuolleisuuteen. Sekä neuvolan […]
Yrkesmässig självkansla ger vind i seglen

Svenskfinlands Barnmorskeförening ordnade en webbföreläsning för sina medlemmar i april 2022. Föreläsningen hade temat ”Mental och social hållbarhet i yrkesrollen som barnmorska” och medlemmarna fick delta kostnadsfritt. Ålands barnmorskeförening och […]
Glad svenska veckan

Medan man i Sverige firar Gustav Adolfsdagen den 6.11, firar vi i Finland svenska dagen. Det har vi gjort här sedan år 1908. Nuförtiden firas svenska veckan och huvudfesten ordnar […]