Mitä Nainen haluaa?

Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa on ollut tapana lisätä lause: “Nämä ovat ihmisoikeuksia ja ne koskevat myös naisia”. Kun seuraan keskustelua hoitamisesta – olipa kyse pienistä lapsista, nuorista, aikuisista tai vanhuksista – tuntuu, että tuo lauseke olisi […]

OmaTahto2020

Olemme tottuneet ajattelemaan, että Suomessa raskaudenkeskeytys on ongelmatonta saada ja niitä tehdään vähän. Asian on ajateltu olevan hyvällä mallilla. Tosiasiassa Suomen raskaudenkeskeytyslainsäädäntö on kuitenkin Euroopan tiukimpia ja terveydenhuollon resursseja kuormittava. Nykykäytäntö ei […]

Raskaaksi tulemisen ja lapsen hankinnan haasteista

YLE uutisoi sivuillaan 13.8. että suomalaisten lastenhankintaan vaikuttaa koronaepidemiaa enemmän vaikeus löytää sopiva kumppani. Aiempaa hyväksyttävämpää on myös valita lapseton elämä. Työelämän epätasa-arvo tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta raskaussyrjintä on edelleen vaiettu […]

Seksuaali- ja lisääntymisterveys ja korona-aika

Terveydenhuoltoalan ammattilaiset ovat yksimielisesti huolissaan epidemian vaikutuksesta kaikkeen muuhun kuin covid-19:ta sairastuneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja hoitoon. Useat palveluja tuottavat ja järjestävät tahot ovat vähentäneet ei- kiireellisten palvelujen tarjontaa. Monet palveluista olisivat […]

Tyttöjen sukuelinten silpomisen perinne tulee saada katkaistua

Silpominen puheeksi Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaista päivää. Tyttöjen sukuelinten silpominen loukkaa useita ihmisoikeuksia. Jokaisella tytöllä on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja identiteettiinsä. Koskemattomuuden rikkominen jättää helposti […]

Kätilöiden vuosi 2020

Kätilö on usein työssään uuden äärellä; uuden elämän, uuden toivon, uuden ihmisen. Nyt edessämme on uusi vuosi, uusi mahdollisuus. Taaksemme jää Kätilöliiton juhlavuosi ja kokonainen vuosikymmen. On aika kääntää sivua […]

Mistä löydät sä kätilön, onko sopiva sulle hän?

Ammattimaisella kätilöinnillä on maassamme pitkät perinteet. Suomessa kätilöitä on koulutettu jo yli kahdensadan vuoden ajan. Koulutetun kätilön historia on Suomessa tuplasti pidempi kuin maamme itsenäisyys. Koulutuksessa vastataan kunkin ajan haasteisiin […]